Ensimmäinen tiikerini

Kohtaaminen viime maaliskuun lopulla; tarinaa hieman jälkijättöisesti.

tiikeri kävelee kohti
Ensimmäinen tiikerini

En tiedä kuka sen ensin huomasi, ehkä jeepin kuljettaja, joka pysäytti auton. Yllättäin se tiikeri vain seisoi siinä tiellä, juuri menosuunnassamme. Kaikki vain tuijotimme hiljaa, ihailimme ja ihmettelimme onneamme, samalla kun asettelimme kameroitamme laukaisuasentoon. Tiikeri asteli kaikessa rauhassa tien vierellä olevan puun juurelle ja asettui siihen makaamaan, katse meitä kohti. Me neljä jeepin matkustajaa sekä oppaamme ja kuljettajamme hymyilimme suupielet korvissa.

Olin neljännellä nk. game drivella Kanhan luonnonpuistossa, Intian Madhya Pradeshissa. Tämä oli itse asiassa ylimääräinen safariajo, sillä olin alunperin varannut niitä vain kolme tähän puistoon ja kolme toiseen. Ja seuraavana aamuna olin jatkamassa matkaani sinne toiseen puistoon, eli Bandhavgarhiin.

spot the tiger
Häivähdys tiikeriä

Aiemmat kolme game drive -jeeppisafaria olivat olleet upeita ja olin todella nauttinut maisemista sekä runsaasta eläimistöstä, mutta tiikeribongaukset olivat vain parin häivähdyksen varassa. Edellisenä iltana, auringon jo painuessa mailleen, olimme nähneet häivähdyksen raitaturkista ylittämässä paloaukeamaa, mutta sen verran kaukana, että kuvakaan ei oikein onnistunut (katso kuva yllä ja bongaa tiikeri).

Lisäksi olimme noin kymmenen muun jeepin seurassa jännittäneet isolla aukiolla, josko puun varjossa ja ruohikon suojassa piilotellut tiikeri, josta me näimme vain ääriviivat ruohikon läpi, hyökkäisi viereisellä juomalammikolla kahlanneiden kauriiden kimppuun. Ei se hyökännyt. Kauriit saivat vihiä pedosta ja loikkivat lopulta pakoon. Ja ehkei tiikerikään ollut nälkäinen.

kytiksellä
Kytiksellä

Mutta nyt, siinä se tiikeri oli, noin parinkymmenen metrin päässä jeepistämme, makoili puun juurella kaikessa rauhassa. Meidän jeeppimme oli ainut tiikerin pääpuolella. Muut jeepit olivat juuri ennen meitä poistuneet kääntöpaikalta, turhautuneina ja ilmeisesti etsimään muita merkkejä tiikereistä. Jeeppejä oli noin viitisen kappaletta meidän jeeppimme lisäksi ja kaikki olimme jo jonkin aikaa olleet passissa sillä kaikki muiden eläinten hälytysäänet ja muut merkit viittasivat että aivan lähistöllä tiikeri liikuskeli. Muut jeepit antoivat periksi ja ajoivat pois, me hieman hitaammin perässä ja siihen eteemme se tiikeri sitten päätti tupsahtaa, kuin kutsuttuna.

Muut jeepit palasivat takaisin kuultuaan jälleen muiden eläinten varoitusäänet, mutta koska tiikerimme makoili aivan tien vierellä, niillä ei ollut lupaa sitä ohittaa. Ne joutuivat siis jonottamaan väärällä puolella puuta ja tien mutkaa ja odottamaan, josko jotain tapahtuisi.

tiikeri
Onneksi meidän jeeppimme oli juuri oikealla puolella tiikeriä

Jonkin ajan kuluttua tiikeri nousi ja tassutteli kohti tien toista laitaa. Olimme kuvanneet ja nauttineet sen seurasta jo hyvän aikaa ja ajattelimme että nytpä se häipyy, mutta ei. Tiikeri päättikin suunnata kulkunsa tietä pitkin ja meidän jeeppiämme kohti. Kuljettajamme peruutti jeeppiä samaa tahtia, koska heillä on määräyksensä pitää etäisyyttä. Ja enpä voi väittää ettei hieman arveluttanut olla aivan avoimessa jeepissä, jossa ei ole minkäänlaisia aseita tai muita kättä pidempiä välineitä, jos vaikka tuo mahtava viidakon peto olisikin päättänyt hypätä kimppuumme.

Peruutimme kääntöpaikalle asti ja parkkeerasimme tien sivuun, tiikerin yhä seuratessa meitä. Paikkani jeepissä oli juuri sillä puolella, jolta tiikeri ohitti meidät. Aurinko valaisi sen turkkia, joka loisti keltamustaraitaisena ja kirkkaana pedon astellessa ohitsemme vain parin metrin päästä. Kun se katsoi meitä kohti ja murisi, huomasin käsieni tärisevän. Ajatuksissani mietin, että taidan olla tässä ensimmäisenä tappolinjalla, jos se nyt haluaisi hypätä.  Tiikeri kuitenkin jatkoi matkaansa, lönkötellen rauhallisesti tietä pitkin.

Muut jeepit seurasivat sitä takaa ja yhtäkkiä ne ympäröivät meidän jeeppimme, sillä yksikään niistä ei saanut jatkaa tietä kääntöpaikalta eteenpäin, koska se oli yhden sektorin raja. Luvat kullekin jeepille ja game drivelle annetaan sektoreittain. Tiikeri vilkaisi vielä kerran laiskasti taakseen, heilutti häntäänsä ja häipyi pitkin tietä näkyvistämme. Alla vielä videotodiste 🙂

Olimme kaikki ekstaattisessa tilassa. Kolme meistä, minä sekä brittipariskunta, olimme ensimmäistä kertaa kohdanneet tiikerin silmästä silmään, mutta myös kuljettaja ja opas, sekä brittien mukana matkaava intialaismies, jotka olivat nähneet lukuisia tiikereitä, olivat haltioissaan.

Loppuaika safariajosta meni jonkinlaisessa euforisessa tilassa.
Näkemämme tiikeri oli noin kaksivuotias pentu, uros, siis juuri nk. aikuisuuden kynnyksellä. Tiikerinpennut jättävät äitinsä luonnonoloissa noin parivuotiaana. Tosin luonnonpuistoissakaan ei enää ole tilaa kaikille, joten on havaittu, että pennut pysyttelevät kauemmin äitinsä pesueessa. Kooltaan nämä parivuotiaat ”pennut” ovat silti valtaisia.

Tuon ensimmäisen kohtaamisen jälkeen en enää ihmetellyt niin kovasti niitä luonnonpuistojen lodgeissa tapaamiani ihmisiä, jotka vuosi vuoden jälkeen tulevat tiikereitä tapaamaan. Se oli uskomaton kokemus!

Bandhavgarhissa olin myös onnekas, ja jeeppikuntani (minä ja kolme australialaispoikaa) pääsi nauttimaan kolmen tiikerin (myös noin kaksivuotiaita pentuja) seurasta parinkymmenen minuutin ajan, kun ne makoilivat tiellä ja välillä leikkivät. Olimme ainut jeeppi paikalla.

tiikerit bandhavgarh
Kolme tiikeriä lekottelee Bandhavgarhissa

Vaikka edellä kuvatusta voi saada sen käsityksen, että jeepit ajelevat kaikki yhdessä samoissa paikoissa, niin kussakin puistossa on omat järjestelmänsä tämän välttämiseksi. Toki esimerkiksi jos tiedetään tiikereiden liikkuvan tietyllä alueella ja sen tietyn sektorin sisällä, voi ”kytikselle” kertyä useampi jeeppikunta.

Puistoissa on useampia portteja ja kultakin portilta päästetään vain ennalta määrätty määrä jeeppejä sisään. Jeepit liikkuvat ennalta varatuilla sektoreilla ja joissain puistoissa myös reitin kulku on määritelty. Jokaisen jeepin kyydissä tulee olla virallinen puisto-opas. Useimmiten ajelimme viidakkoteitä ypöyksin jeepillämme, toki aina välillä kohdaten muita jeeppikuntia.

gaur ja jeeppi
Gaur eli viidakkohärkä ei paljon hätkäyttänyt yhtä safarilaista

Intian osavaltio Madhya Pradesh on asiantuntijoiden mukaan maailman paras paikka nähdä tiikeri luonnossa. Erityisesti mainitaan Bandhavgarhin luonnonpuisto, jonka alue on pienehkö mutta tiikeripopulaatio suhteellisen iso. Silti tiikerin näkeminen luonnossa on aina onnesta kiinni. Edes useampi safariajo ei aina takaa onnistumista.

Onneksi luonnonpuistot toki tarjoavat muutakin näkemistä. Luonto on omalaatuista ja kaunista, ja varsinkin Kanhassa eläimistö runsasta. Paras ajankohta tiikereiden ja muidenkin eläinten bongailuun on maalis-huhtikuun tienoilla, kuivalla kesäkaudella, jolloin eläimet liikkuvat enemmän veden perässä eikä viidakko ole niin tuuhean vihreää. Puistot Intiassa ovat kiinni monsuuniajan eli noin kesä-heinäkuusta lokakuulle.

spotted deer Chital aksishirvi
Spotted deer eli Chital eli aksishirvi

Nämä Madhya Pradeshin luonnonpuistot sijaitsevat suhteellisen lähellä toisiaan. Suhteellisesti siksi koska ajomatkaa niiden välillä on noin 240 km, mutta keskisen Intian teillä ja osin luonnonpuistojen alueella ajaen matka vie viitisen tuntia. Myös pelkästään lentokentältä tai edes rautatieasemalta kumpaan tahansa puistoon pääseminen vaatii useamman tunnin automatkan. Intian kilometrit ovat hitaita!

Lähistöllä on myös Penchin luonnonpuisto, jota, kuten Kanhan puistoakin, kutsutaan Ruduyard Kiplingin Viidakkokirjan viidakoksi.

elefantti töissä
Luonnonpuiston alueella oli elefantti hommissa

Kirjoittelen toisella kertaa enemmän näiden puistojen muista eläimistä ja luonnosta, sekä pienestä Pannan puistosta, joka sijaitsee lähellä Khajurahoa.

iloinen safarilainen
Hymy ei tässä vaiheessa ollut vielä niin leveä, vasta ensimmäinen safariajo takana 🙂

 

Facebooktwittergoogle_plusmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *